14.3.2008

Allianssi: Puoluetiden kiinnitettävä huomiota ehdokasasetteluun

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n puheenjohtaja Ossi Heinänen haluaa nähdä ensi syksyn kunnallisvaaleissa aikaisempaa enemmän nuoria ehdokkaita puolueiden listoilla.
"Nuoret eivät saa tipahtaa päätöksentekojärjestelmämme ulkopuolelle – jäädä paitsioon vallankäytöstä", Heinänen korostaa. "Puolueiden on lisättävä nuorten osuutta ehdokaslistoilla ja ennen kaikkea annettava heille enemmän tukea."

Allianssin puolueille suunnatun kyselyn mukaan ehdokasasettelussa tavoitellaan suurin piirtein samanlaisia lukemia kuin aikaisemmissa vaaleissa – vastausten mukaan noin 10-20% puolueiden ehdokkaista on alle 30-vuotiaita. Kyselyyn vastasivat Keskusta, Kokoomus, Kristillisdemokraatit, Sosialidemokraatit ja Vasemmistoliitto.

Suomalaisista on nuoria lähes 20 prosenttia. Edellisissä kunnallisvaaleissa nuoria ehdokkaita oli 12,6 %, ja läpimenneistä eli valtuustoissa tällä hetkellä istuvista on nuoria noin 5,9 prosenttia.

"Suomalaisen yhteiskunnan ja demokratian toimivuuden kannalta meillä ei ole varaa "ukkouttaa" tai "akkauttaa" yhteiskuntaamme. Kaikkia tarvitaan, kaikenikäisiä tarvitaan, erilaisen taustan omaavia tarvitaan. Puolueiden pitää aktiivisemmin tukea nuoria ehdokkaitaan ja nostaa esille nuorten ääntä", sanoo Heinänen.

Ehdokasasettelu on edelleen kesken. Kyselyn vastausten perusteella kunnallisvaalien nuorisopoliittisia teemoja on tähän mennessä mietitty hyvin vähän ja suurin osa teemoitteluun liittyvästä vastuusta on jätetty poliittisille nuorisojärjestöille. Heinänen vetoaakin sekä puolueisiin että tiedotusvälineisiin:

"Huolehditaan yhdessä siitä, että nuorten elämään konkreettisesti liittyvät asiat ja nuoria kiinnostavat asiat, kuten esimerkiksi kunnan tarjoamat nuorisopalvelut, nousevat voimakkaammin esiin vaaliteemoissa ja –keskusteluissa. On turhaa puhua vaalien jälkeen alhaisesta äänestysinnosta, jos ennen vaaleja nuorten asioita ei oteta edes keskusteluun."

"Samalla Allianssi nuorisojärjestöjen ja nuorisotyötä tekevien tahojen kattojärjestönä haluaa muistuttaa puolueita vaalityössään sitoutumisesta hyviin tapoihin sekä väkivallan ja rasismin vastustamiseen."
 
lisätietoja:
Allianssin puheenjohtaja Ossi Heinänen, 040 545 0994
Allianssin pääsihteeri Jukka Tahvanainen, 040 900 4875
Allianssin viestintäpäällikkö Susanne Maude, 040 5088 249