Minulla on ollut ilo olla mukana useamman kerran nuorisotutkimuspäivillä. Aluksi suuresti kummastellen, sitten kohtaamisten toistuessa kerta toisensa jälkeen paremmin kotiutuen. Aluksi ihmettelin aina , miten vähän yhteistä nuorisotyöllä, nuorilla ja nuorisotutkimuksella näytti olevan sanojen samankaltaisuudesta huolimatta. Taisimmepa Hovin Meijun kanssa ( terkut!) haastaa kaikkia nuoriso-alkuisia yhtymään Nuorisotutkimus-lehdessäkin.
Vähitellen nuorisotutkimuksen kenttä ja kohteiden kirjo alkaa avautua, tutkimuskielestä ja otteista alkaa saada tolkkua eikä sosiologien kirjoittamat otsikot enää tunnukaan niin pelottavan monipolvisilta - vaikka yhä joskus hauskoilta ne kuulostavat - ainakin alaotsikoineen.
Vieläkin on tilaista nuorisotyön tutkimukselle, mutta nuorisotutkimuksella ja nuoruuteen kohdistuvalla muulla yhteiskuntatieteellisellä tutkimuksella on paikkansa oman ymmärtämyksen lisäämisessä. Paikkansa, mutta valitettavan harvoin aikaa... Lukupiirit ja katsaukset auttaisivat, mutta... Tämänkin blogin sisältö voisi olla kirjoista saatujen oivallusten jakaminen, mutta se vaatisi kirjaan tarttumista.
No - nyt seuraan satunnaisen säännöllisesti muutamia sähköpostilistoja ja ah miten hauskoja ovatkaan muiden tutkimusten päivät ja niiden teemaryhmät otsikoineen ja asettelmineen. Joskus voisi koota kaikkien päivien syrjäytymisryhmät yhteen tai kaikki erilaiset kuulemista edistävät tutkijat. Tai kiertää kaikki päivät päivittelemässä.
Onkohan ensimmäistä kertaa työelämän tutkimuspäiville osallistuvalla samanlainen olo kuin minulla ensimmäisillä nuorisotutkimuspäivilläni? Onko työelämän tutkimus kokemuksellisesti - fiilispohjalta hetkessä - yhtä kaukana työläisestä, kulttuurintutkimus kulttuuritoimijasta, sosiaalipolitiikka sosiaalityöstä tai sen asiakkaasta?
Millä päivillä tavataan?
30.8.2007
Hämmentynyt aikalainen hegemonia etsimässä
Olen usein miettinyt sitä, miten samaa päivää ja kellonaikaa samassa paikassa elävät määrittävät tilanteen niin kovin eri tavoin. Olemme tässä ja nyt yhdessä ja puhumme yhdessä sopimista asioista ja jokainen tuo oman elämänkokemuksensa ja taustaorganisaationsa kokemukset ja käsitteet hetkeen. Tässä ja nyt on yhtä aikaa katkelma historiaa - menneisyyttä ja tulevaa.
Ajantajusta hauskoja juttuja on vaikkapa salakuunneltua.fi -sivuston pätkät , kuten seuraava lainaus
"Kaksi arviolta 16v. tyttöä kävelee Rautatientorilla.
Tyttö #1: Muistatsä hei vielä ajan jolloin vastas puhelimeen eikä ees tienny kuka siellä on?"
Ajassa olevien asioiden tarkasteleminen ilmaislehtien tekstiviestikommenttien ja vaikkapa Helsingin Sanomien verkkokeskustelujen kautta avaavat maailman - kummallisuuksineen ja sen todellisuuden, että me ihmiset katselemme asioita niin monista erilaisista näkökulmista.
Mistä kaikesta onkaan kyse vaikkapa kadunvaltauksissa?
Kohtalaisen pitkä ketju viestejä kertoo monenlaisista ajatuksista. Puhutaan selkäsaunan tarpeesta, vahingoittamisen halusta, keskustelun herättämisen halusta, juhlimisen tarpeesta. Hesariakin moititaan kadunvaltaajien puolesta puhujaksi.
Onneksi en joudu nokikkain keskustelemaan kaikkien meidän blogittajien, txt-viesti tiedottajien ja verkkokeskusteluaktivistien kanssa. Olisi kohtalaisen vaikeaa löytää yhteistä lähestymistapaa ja tavoitetta, johon keskustelulla pyritään. Nokikkain voisi verenpaine nousta enemmän kuin verkkokeskustelua lukiessa. Ja mistäs tiedän, kuinka ärsyttävä itse olen näsäviisastellessani omahyväisenä omassa blogissani satunnaisen lukijan mielestä.
Toisaalta, sellainen verkkokeskustelufoorumi, jossa joku kiteyttäisi argumentit vaikka kolmeen koriin, joista jatkokeskusteltaisiin ja väiteltäisiin, voisi olla aika haska. Mutta kenellä/ millä joukolla on oikeus tehdä kiteytyksiä? Valistuneella kansalaisellako? Mukana roikkuvalla väellä yleensä? Jotain olisi hyvä keksiä, sillä verkko näyttää olevan kiinnostava keskusteluareena ja sitä kautta voi lähteä mobilisoitumaan hämmentyneiden aikalaisten katupartio tai uusi actiondirect -ryhmä tai valistunut kansalaiskeskustelu. Mutta kenellä on näillä areenoilla hegemonia? Kuka määrittää keskustelut ja ohjaa ja johtaa niitä? Voisiko, uskaltaisiko, keiden kanssa?
Ajantajusta hauskoja juttuja on vaikkapa salakuunneltua.fi -sivuston pätkät , kuten seuraava lainaus
keskiviikolta, syyskuu 6, 2006, 11:26
Helsinki, Rautatientori"Kaksi arviolta 16v. tyttöä kävelee Rautatientorilla.
Tyttö #1: Muistatsä hei vielä ajan jolloin vastas puhelimeen eikä ees tienny kuka siellä on?"
Ajassa olevien asioiden tarkasteleminen ilmaislehtien tekstiviestikommenttien ja vaikkapa Helsingin Sanomien verkkokeskustelujen kautta avaavat maailman - kummallisuuksineen ja sen todellisuuden, että me ihmiset katselemme asioita niin monista erilaisista näkökulmista.
Mistä kaikesta onkaan kyse vaikkapa kadunvaltauksissa?
Kohtalaisen pitkä ketju viestejä kertoo monenlaisista ajatuksista. Puhutaan selkäsaunan tarpeesta, vahingoittamisen halusta, keskustelun herättämisen halusta, juhlimisen tarpeesta. Hesariakin moititaan kadunvaltaajien puolesta puhujaksi.
Onneksi en joudu nokikkain keskustelemaan kaikkien meidän blogittajien, txt-viesti tiedottajien ja verkkokeskusteluaktivistien kanssa. Olisi kohtalaisen vaikeaa löytää yhteistä lähestymistapaa ja tavoitetta, johon keskustelulla pyritään. Nokikkain voisi verenpaine nousta enemmän kuin verkkokeskustelua lukiessa. Ja mistäs tiedän, kuinka ärsyttävä itse olen näsäviisastellessani omahyväisenä omassa blogissani satunnaisen lukijan mielestä.
Toisaalta, sellainen verkkokeskustelufoorumi, jossa joku kiteyttäisi argumentit vaikka kolmeen koriin, joista jatkokeskusteltaisiin ja väiteltäisiin, voisi olla aika haska. Mutta kenellä/ millä joukolla on oikeus tehdä kiteytyksiä? Valistuneella kansalaisellako? Mukana roikkuvalla väellä yleensä? Jotain olisi hyvä keksiä, sillä verkko näyttää olevan kiinnostava keskusteluareena ja sitä kautta voi lähteä mobilisoitumaan hämmentyneiden aikalaisten katupartio tai uusi actiondirect -ryhmä tai valistunut kansalaiskeskustelu. Mutta kenellä on näillä areenoilla hegemonia? Kuka määrittää keskustelut ja ohjaa ja johtaa niitä? Voisiko, uskaltaisiko, keiden kanssa?
12.8.2007
Miehet oppilaskuntien ohjaaviksi opettajiksi ?
Ylen tämänpäiväisten nettisivujen mukaan " Useat rehtorit näkevät, että miehiä voi houkutella alalle vain parantamalla opettajien palkkaa. Koulujen johtotehtävissä miehiä on kuitenkin runsaasti: rehtoreista 70 prosenttia on miehiä. "
Omaa nuoruutta ja lukioaikoja muistellessa mieleen nousevat poikien huumorimielellä perustaman yhdistyksen käsittely rehtorin kansliassa ja kohun päätyminen julkisuuteen, teinikunnan järjestämisen teemallisten tapahtumien politisoituminen ja nuorisojärjestöjen asettamien kouluneuvostovaalien asettamat ehdokkaat ja kampanjat( mutta se oli sitä aikaa - hokema ei riitä poistamaan todennäköisyyttä, että tämän hetkisilläkin asioilla on poliittinen kytkentänsä).
Nuorisolain mukaan " Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa."
Koulut alkavat ja perheen nuoret tuovat taas kotiin vihkosia, joissa on otteita koulun toimintasuunnitelmista, joissa määritellään kouluyhteisön yhteiset tapahtumat ja teemaviikot sekä koulun tapa toimia. Missä määrin näin asioiden ajatellaan olevan nuoria koskevia lain hengen mukaisesti?
Useissa kouluissa valitaan syksyllä uudet oppilaskuntien hallitukset, mutta millainen koulujen johtoryhmien, rehtorin ja muun opettajakunnan välinen ymmärrys oppilaskunnan ja sitä edustavan hallituksen roolista, toiminnan mahdollistamisesta ja suhteesta vaikkapa koulun johtokuntaan. Entä jos oppilaskunnan hallitus aktivoituu ja pitää yhteyttä alueensa vaikuttajiin - vaikkapa valtuutettuihin?
Millaisia toimintakäytäntöjä luodaan nuorten kuulemiseksi rakenteiden kautta? Miten nuorten keskinäistä toimintaa tuetaan? Onko heille varattu resursseja kokoontumiseen, toimintaan ja henkiseksi tueksi? Saavatko he vaikuttaja- tai ryhmäprosessikoulutusta? Miten mahdolliset ja todennäköiset ajatus- ja toimintatapojen yhteentörmäykset on ajateltu koulun sisällä käsitellä? Nuoruuteen kun kuuluu jossain määrin oikaiseminen asioiden edistämisessä...
Keitä lakisääteinen kuulemisvelvoite koskee - ainakin kunnanvaltuustoja, joiden velvoitetta kuulla palveluja kehitettäessä kuntalaisia ja palvelujen käyttäjiä vahvistaa myös kuntalaki . Oivalluksesta ja asenteesta on paljolti kyse, sen jälkeen alkaa alituinen valppaus - yhtä äkkiä kun toimintakulttuuri ei muutu vuorovaikutteisemmaksi. Nuoret ovat vain yksi pirstaleinen ryhmä kunnan palvelujen käyttäjistä ja kuntalaista.
Kuulemisella voi saada aikaan edullisemmin hyviä palveluja, säästöstä saa taas kentien tulospalkkiota ja tulospalkkio nostaa tienestejä. Rupeisivatkohan jo vakipaikkansa lunastaneet miehet oppilaskuntien ohjaaviksi opettajiksi?
Omaa nuoruutta ja lukioaikoja muistellessa mieleen nousevat poikien huumorimielellä perustaman yhdistyksen käsittely rehtorin kansliassa ja kohun päätyminen julkisuuteen, teinikunnan järjestämisen teemallisten tapahtumien politisoituminen ja nuorisojärjestöjen asettamien kouluneuvostovaalien asettamat ehdokkaat ja kampanjat( mutta se oli sitä aikaa - hokema ei riitä poistamaan todennäköisyyttä, että tämän hetkisilläkin asioilla on poliittinen kytkentänsä).
Nuorisolain mukaan " Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa."
Koulut alkavat ja perheen nuoret tuovat taas kotiin vihkosia, joissa on otteita koulun toimintasuunnitelmista, joissa määritellään kouluyhteisön yhteiset tapahtumat ja teemaviikot sekä koulun tapa toimia. Missä määrin näin asioiden ajatellaan olevan nuoria koskevia lain hengen mukaisesti?
Useissa kouluissa valitaan syksyllä uudet oppilaskuntien hallitukset, mutta millainen koulujen johtoryhmien, rehtorin ja muun opettajakunnan välinen ymmärrys oppilaskunnan ja sitä edustavan hallituksen roolista, toiminnan mahdollistamisesta ja suhteesta vaikkapa koulun johtokuntaan. Entä jos oppilaskunnan hallitus aktivoituu ja pitää yhteyttä alueensa vaikuttajiin - vaikkapa valtuutettuihin?
Millaisia toimintakäytäntöjä luodaan nuorten kuulemiseksi rakenteiden kautta? Miten nuorten keskinäistä toimintaa tuetaan? Onko heille varattu resursseja kokoontumiseen, toimintaan ja henkiseksi tueksi? Saavatko he vaikuttaja- tai ryhmäprosessikoulutusta? Miten mahdolliset ja todennäköiset ajatus- ja toimintatapojen yhteentörmäykset on ajateltu koulun sisällä käsitellä? Nuoruuteen kun kuuluu jossain määrin oikaiseminen asioiden edistämisessä...
Keitä lakisääteinen kuulemisvelvoite koskee - ainakin kunnanvaltuustoja, joiden velvoitetta kuulla palveluja kehitettäessä kuntalaisia ja palvelujen käyttäjiä vahvistaa myös kuntalaki . Oivalluksesta ja asenteesta on paljolti kyse, sen jälkeen alkaa alituinen valppaus - yhtä äkkiä kun toimintakulttuuri ei muutu vuorovaikutteisemmaksi. Nuoret ovat vain yksi pirstaleinen ryhmä kunnan palvelujen käyttäjistä ja kuntalaista.
Kuulemisella voi saada aikaan edullisemmin hyviä palveluja, säästöstä saa taas kentien tulospalkkiota ja tulospalkkio nostaa tienestejä. Rupeisivatkohan jo vakipaikkansa lunastaneet miehet oppilaskuntien ohjaaviksi opettajiksi?
11.8.2007
Ota ja omista - toiset nuo päättää ei saa
Elokuu jo menossa kovaa vauhtia ja tuntuu siltä, että lämpötilan puolesta kesä on vasta alussa.
Heinäkuu meni lomaillessa ja potiessa lomaflunssaa. Nyt on hyvä työ- ja ajatteluvire päällä: rento, mutta aktiivinen olo. Paikallislehteä - Helsingin Sanomia - lukiessa jatkuvasti törmään juttuiihin, jotka ovat kiinnostavia keskustelun avauksia. Pitäisikö siirtyä kokonaan yleisönosastokirjoittajaksi?
Tänäänkin:
- alaikäisten rahapelaaminen ja sen estäminen lailla vs. nuorisotaojen lautapeli-innostuksen rinnalle herännyt Texas hold em - villitys
- yleisönosastolla huoli tiloja valtaavien nuorten aikuisten suhteesta toisen omistamaan omaisuuteen
Kesä on ollut sosiaalikeskusta havittelevan joukon ja valtausten aikaa. Ymmärrän hyvin omaehtoisen tilan idean ja siihen liittyvän ajatuksen tyhjien tilojen käyttöönottamiesta. Useimmat toiminnan sisällöy ja tavat ovat jotenkin nekin melko hyväksyttävissä. Omaehtoisuus tuo mieleen yhteisöllisen maalaiskylän monimuotoiset talot ( työväentalon, vpk-talojen, maamiestalon jne). Silloin talot rakennettiin alusta asti itse talkoilla, nyt sosiaalikeskukset syntyvät niin, että otetaan kuoret haltuun ja sisältö ja toiminta viritetään porukalla.
Omistamisen ja omistettuun kajoamisen dilemma jää aina olemaan ja kanta siihen muodostuu muiden maailmankatsomuksellisten kysymysten mukaan. Tässäkin kysymyksessä on helppo toimia kuten kunnon NIMBY toimisi, asia on ok, kunhan se ei kosketa läheisesti minua tai omistamaani tilaa. Ei minun takapihaani niin vaan vallata. Toisaalta - tyhjiin tiloihin olisi hyvä saada järkevää toimintaa. Turha on antaa näissä sääoloissa tilojen seistä tyhjillään ja kylminä. "Ellei niitä pureta, niin otetaan käyttöön " - linja on monessa tapauksessa yksinkertaisuudessaan perustellun kuuloinen. Kerätäänhän hylkyautotkin pois tienvarsilta ja pelloilta. Mutta kuka määrittää, missä vaiheessa omaisuus on hylättyä. Kuinka kauan tila voi olla tyhjä tai metsät ja pellot kaavoittamatta asuintonteiksi alueilla, jossa on halukkuutta ne ottaa käyttöön - ehkä lunastaen tai vaihtaen päikseen?
" Puoluekannat vaikuttavat vahvasti pääkaupunkiseutulaisten mielipiteisiin talonvaltauksista, selvisi Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämästä kyselystä. Kokoomuksen ja keskustan kannattajat vastustavat talonvaltausilmiötä eniten. Vihreiden kannattajista 78 prosenttia hyväksyi nuorten toiminnan. Kaiken kaikkiaan lähes puolet pääkaupunkiseutulaisista hyväksyi valtaukset. Espoolaiset suhtautuivat aiheeseen jyrkimmin, helsinkiläiset suvaitsevaisimmin" Emma Sjöholm, HS, verkko 4.8.2007 23:51
Niinpä.
Mutta tässä vain yksi aihe. Olen palannut koneen, lehden ja tv:n ääreen - vaikka en niistä kesälläkään kokonaan vieraantunut. Lupaan olla kirjoittamassa jatkossakin...
Heinäkuu meni lomaillessa ja potiessa lomaflunssaa. Nyt on hyvä työ- ja ajatteluvire päällä: rento, mutta aktiivinen olo. Paikallislehteä - Helsingin Sanomia - lukiessa jatkuvasti törmään juttuiihin, jotka ovat kiinnostavia keskustelun avauksia. Pitäisikö siirtyä kokonaan yleisönosastokirjoittajaksi?
Tänäänkin:
- alaikäisten rahapelaaminen ja sen estäminen lailla vs. nuorisotaojen lautapeli-innostuksen rinnalle herännyt Texas hold em - villitys
- yleisönosastolla huoli tiloja valtaavien nuorten aikuisten suhteesta toisen omistamaan omaisuuteen
Kesä on ollut sosiaalikeskusta havittelevan joukon ja valtausten aikaa. Ymmärrän hyvin omaehtoisen tilan idean ja siihen liittyvän ajatuksen tyhjien tilojen käyttöönottamiesta. Useimmat toiminnan sisällöy ja tavat ovat jotenkin nekin melko hyväksyttävissä. Omaehtoisuus tuo mieleen yhteisöllisen maalaiskylän monimuotoiset talot ( työväentalon, vpk-talojen, maamiestalon jne). Silloin talot rakennettiin alusta asti itse talkoilla, nyt sosiaalikeskukset syntyvät niin, että otetaan kuoret haltuun ja sisältö ja toiminta viritetään porukalla.
Omistamisen ja omistettuun kajoamisen dilemma jää aina olemaan ja kanta siihen muodostuu muiden maailmankatsomuksellisten kysymysten mukaan. Tässäkin kysymyksessä on helppo toimia kuten kunnon NIMBY toimisi, asia on ok, kunhan se ei kosketa läheisesti minua tai omistamaani tilaa. Ei minun takapihaani niin vaan vallata. Toisaalta - tyhjiin tiloihin olisi hyvä saada järkevää toimintaa. Turha on antaa näissä sääoloissa tilojen seistä tyhjillään ja kylminä. "Ellei niitä pureta, niin otetaan käyttöön " - linja on monessa tapauksessa yksinkertaisuudessaan perustellun kuuloinen. Kerätäänhän hylkyautotkin pois tienvarsilta ja pelloilta. Mutta kuka määrittää, missä vaiheessa omaisuus on hylättyä. Kuinka kauan tila voi olla tyhjä tai metsät ja pellot kaavoittamatta asuintonteiksi alueilla, jossa on halukkuutta ne ottaa käyttöön - ehkä lunastaen tai vaihtaen päikseen?
" Puoluekannat vaikuttavat vahvasti pääkaupunkiseutulaisten mielipiteisiin talonvaltauksista, selvisi Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämästä kyselystä. Kokoomuksen ja keskustan kannattajat vastustavat talonvaltausilmiötä eniten. Vihreiden kannattajista 78 prosenttia hyväksyi nuorten toiminnan. Kaiken kaikkiaan lähes puolet pääkaupunkiseutulaisista hyväksyi valtaukset. Espoolaiset suhtautuivat aiheeseen jyrkimmin, helsinkiläiset suvaitsevaisimmin" Emma Sjöholm, HS, verkko 4.8.2007 23:51
Niinpä.
Mutta tässä vain yksi aihe. Olen palannut koneen, lehden ja tv:n ääreen - vaikka en niistä kesälläkään kokonaan vieraantunut. Lupaan olla kirjoittamassa jatkossakin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)