24.5.2007

Siis nuorten polittiset lähiympäristöt

kiitos vaan kollegat - sain muutaman kommentin, joissa nuorten polittiiset lähiympäristö- käsitettä pidettiin hyvänä ja toimivana tapana hahmottaa kenttää, jolla haluamme edistää nuorten kansalaisuutta.
 
Lähiympäristö on siis mielestäni sellainen, jota nuoret pitävät itselleen läheisenä sekä fyysisesti että henkisesti ja johon heillä on pääsy, ainakin teorissa. Lähiympäristö voi olla koulu, asuinalue tai  joku muu toimintaympäristö, johon nuoret hakeutuvat. Polittiiseksi sen tekee minun mielestäni tässä vaiheessa pohdintaani se, että ympäristössä voidaan käydä keskustelua, jossa on mahdollista avata valta-ulottuvuutta kyseisessä ympäristössä tai sitä laajemmin ja  jonka avulla on mahdollista mobilisoitua toimintaan yhteisesti kiinnostavien asioiden ja ilmiöiden muuttamiseksi.
 
Nuorisokasvatuksen näkökulmasta olisi kiinnostavaa määritellä, millaisia voimavaroja nuoret tarvitsevat ja mitä meillä nuorisotyöntekijöillä olisi annettavana heidän tuekseen. Jatkan siitä seuraavaksi.