13.5.2007

Kummallisesti aika katoaa

Melkein kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Ryhdistäydy!

Olen miettinyt melkoisesti, miten 2008 kunnallisvaalien äänestysaktiivisuutta voisi nostaa. Suuren pienen ihmisen pohdiskelua junamatkoilla, bussissa ja ääneen jopa eri tilaisuuksissa. Herättää ehkä hämmennystä. Varsinainen vaalipäivä on 26.10.2008 ja silloi 18-vuotias saa äänestää. Siis nyt - tällä hetkellä 16-vuotiaskin voi olla äänioikeutettu ja vaalikelpoinen. Haluan saada aikaan liikettä, liikkeen, muutoksen, joka näkyy ensikertaa äänestävien äänestysprosentissa ja ennen kaikkea ennen vaalipäivää julsisessa keskustelussa. Siksikin myös tämä blogi ja linkit täällä.

Luen Paakkunaisen Karin toimittamaa Sukupolvipolitiikaa kirjaa ja toisella käsellä selaan Nivalan ja Saastamoisen toimittamaa Nuorisokasvatuksen teoria - perusteita ja puheenvuoroja. Niistä muutamia kommentteja tänne lähiaikoina. Kummatkin kirjat saa tilattua Nuorisotutkimusseuran kautta.

Maanantaina matkaan työni puitteissa osallistumaan Ouluun 10 suurimman kunnan nuorisotoimien nuorisosihteerien tapaamiseen. Siellä on teemana nuorten osallisuus. Mielenkiintoista ja haastavaa. Toivottavasti pääsemme käytäntöjen ja rakenteiden lisäksi myös merkityksiin ja tahtotilaan. Siitäkin reissusta muutamia huomioita myöhemmin.

Seuraavaksi pitää miettiä, minne blogini linkitän, sillä ajatukset vailla vuoropuhelua jäävät kumisemaan tyhjään päähän, eivätkä muutu teoksi, liikkeeksi.

Tänään tavoitteena intilaistyyppinen chiken tikkaa ja pinaattifeta-kastike riisillä. Viikko sitten ensimmäistä kertaa teimme pinaattifetaa ja se oli helppoa kuin mikä. Sulatin vain pannulla pakastepinaatit ja hetken kuluttua lisää fetakuutiot lämpenemään. Nams.