Helsingin Vihreät Nuoret toivovat nuorisoasiainkeskuksen vuokraavan Katajanokalta viime viikolla vallatun tilan nuorten käyttöön. Kaupunki suhtautui aluksi myönteisesti talon käyttöönottoon, mutta on ilmoittanut myöhemmin ettei haluakaan antaa rakennusta nuorille.
"Suhtautuminen pitkään tyhjillään oleen tilan käyttöönottoon ihmetyttää. Nuoret tarvitsevat tiloja omaehtoiseen toimintaan ja Katajanokalta vallattu talo on herättänyt paljon innostusta. Talon vuokraaminen aktiiviseen käyttöön olisi nuorisotyötä parhaimmillaan", toteaa
Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtaja Anni Mikkelsson.
"Kantakaupungissa on aivan liian vähän nuorten käytössä olevaa epäkaupallista tilaa. Toivottavasti vallatun talon läheisyyteen juuri avattu hotelli ei ole syynä asenteiden koventumiseen. Myös nuorilla on oikeus olla ja näkyä Helsingissä", jatkaa varapuheenjohtaja Heikki Korpela.
Lisätietoja:
Anni Mikkelsson, 040 706 7988
Heikki Korpela, 040 848 6022